Henkilöesittelyssä Mika Tanninen

Koska olet aloittanut sukellusharrastuksen?

Päädyin laitesukelluksen pariin puolivahingossa Thaimaan reissulla 2007. Kyllästyin pyörimään Bangkokissa ja Koh Samuilla. Siitä sitten kaverin vinkkaamana lähdin naapurisaarelle Koh Tao Diversin sukelluskurssille. Yllättäen laji tuntui omalta heti.

Mikä herätti kiinnostuksesi lajia kohtaan ja miten päädyit mukaan Simppujen toimintaan?

Minua ovat aina kiehtoneet uudet kokemukset, joten hengittäminen veden alla tuntui kiinnostavalta ajatukselta. Simppuihin tutustuessani asuin vielä Maltalla, joten nämä Suomen hieman kylmät ja sameat vedet olivat kokematta. Ensikosketukseni Simppuihin tuli kesälomalla 2014 Kiskon avolouhoksella ja Nummijärvellä. Vuotta myöhemmin kävin vierailemassa Agonusreissulla vaatimattomasti Park Victorylla, jonka jälkeen kohtaloni Simpuissa olikin sitten melkein sinetöity. Varsinaiseksi jäseneksi Simppuihin liityin tosin vasta 2017 muuttaessani pysyvästi takaisin Suomeen (lähinnä seuran silloisen kohtalaisen korkean liittymismaksun vuoksi).

Mikä sukeltamisessa on parasta?

Painottomuuden tuomat mahdollisuudet kolmiulotteiseen liikkumiseen ja uusien, mystisten ja ihmeellisten paikkojen näkeminen kiehtovat, mutta kyllä se tärkein asia on veden alla vallitseva rauha ja hiljaisuus. Pinnan alla kännykän ja maalliset murheet voi unohtaa ja keskittyä vain täysin sukellukseen.

Mitä sukeltamiseen liittyviä kursseja olet käynyt?

Kursseja on tullut käytyä sen verran, ettei sukellussyvyyttäni tai kaivosten / luolastojen koluamista rajoita kuin rohkeus ja käytettävissä oleva kaasun määrä. Kouluttajapuolella innostus on jäänyt apukouluttajan tasolle (PADI DM).

Kuinka monta sukellusta lokikirjaasi on ehtinyt kertyä?

Pari kuukautta sitten kirjasin sukelluksen numero 1500 Rutavan kalkkikivilouhoksella Huittisissa. Louhos on vanha avomonttu, joka on täyttynyt vedellä. Oli ihan mielenkiintoinen ja suositeltava lähikohde hieman kokeneemmille sukeltajille. Maitomaista sakkaa lähellä pintaa, hyvät näkyvyydet 10‐20 metrin välillä ja 20 metrin alapuolella vastaan tulee todella tumman veden pinta. Syvyyttä löytyy ainakin 30 m, kalamiesten mukaan jopa 40 m. Itse käännyin 23 metrin syvyydessä, kun alkoi sukelluslampun teho tuntumaan turhan vaatimattomalta.

Onko sinulle muodostunut jokinsuosikki sukelluskohde, jossa sukellat mielellään uudestaankin?

On kyllä. Vesi. ;‐)

Mikä on paras tai mielenkiintoisin sukelluskokemuksesi tähän mennessä?

Parasta on vaikea valita, mutta mieleenpainuvimpia ovat olleet kohtaamiset mantojen ja delfiinien kanssa sekä etenkin erään säppikalan tapaaminen, joka puri räpylästäni paloja itselleen muistoksi sukellettuani epähuomiossa hänen pesänsä yli. Hylyt ovat myös erittäin lähellä sydäntäni. Mielenkiintoisimpia sukelluksia ovat olleet nykyään Heritage Maltan hallinnoimat ja erityisluvan vaatimat hylyt Luciston Collier, HMS Nasturtium ja HMD Trusty Star. Silloin kun itse hylyillä kävin, niiden koordinaatit taikka edes nimet eivät olleet selvillä. Olimme vain onnistuneet saamaan kalastajilta koordinaatit kohteisiin, jotka näyttivät kaiutettuina potentiaalisilta hylyiltä. Olo oli siis kuin Jacques Cousteaulla sukeltaessamme kohden tuntematonta. Näiden ulkomaankohteiden lisäksi on kyllä pakko mainita, etten myöskään koskaan unohda ensimmäistä jääsukellustani, joka tapahtui Simppujen voimin Nummijärvellä helmikuussa 2018.

Mitkä ovat seuraavat sukeltamiseen liittyvät suunnitelmasi?

Suljetun kierron sukelluslaitteet ovat alkaneet kiinnostamaan ja uusia ulkomaan ja kotimaan kohteitakin olisi mukava päästä ihmettelemään.

Onko sinulla joku haave tai toive kohteesta, jonne ehdottomasti haluaisit päästä sukeltamaan?

Pyrin toteuttamaan haaveeni kohtalaisen ripeästi, joten minulle ei ehdi tällaisia ”patoutumia” kertyä. Noh, jos nyt vaikka Park Victorylle pääsisi Agonuksella ensi kesänä.

Mitä odotat seuran hallituksessa mukana olemiselta?

On hienoa päästä seuraamaan ja tukemaan seuran toimintaa lähemmin. Olen luonteeltani hyvin sovitteleva ja haen aina tasapuolisuutta ja oikeudenmukaisuutta kaikille. Havaitsin syyskokouksessa etenkin seuran liittymis‐ ja jäsenmaksuihin liittyvää eripuraa ja uskon vahvasti tulevan hallituksen saavan asiaan parannusta.

Mitä muuta kuin sukeltamista harrastat?

Olen tykännyt nyhertää tietokoneiden parissa koko ikäni, niinpä minulla on yleensä aina jonkinlainen koodaus‐ taikka nettisivuprojekti menossa, ettei aivot pääse surkastumaan. Kuulun myös Salon Seudun Ilmailukerhoon, joten välillä tulee kurkittua pilviä lähemmin niin moottorikoneilla kuin purjelentäen. Asuntoauton kanssa tulee myös matkailtua aika paljon, mutta silloinkin takakontissa kulkee aina myös sukellusvarusteet mukana. Näistä kaikkia harrastuksia yhdistävistä retkistäni voit halutessasi käydä lukemassa lisää osoitteesta matkalla.sulat.net.

– Simppuposti 6 / 2020