Leidies Only 2022 käynnistyi perjantai-iltana. Kymmenen naista merellä matkasi kohti kaikkien aikojen Utön reissua. Keli oli tyyntymässä viikonlopuksi ja suunnitelmana oli yhden yöpysähdyksen taktiikalla suunnata lauantaiaamuna suoraan Parkille tekemään sukellus tai kaksi. Utöstä oli varattu laiturin kylkeä lauantain ja sunnuntain väliseksi yöksi, ja Utön saareen tutustumiseksi. Täysikuu oli nousemassa ja Perceidien tähdenlentoja odoteltiin. Cavaa oli valmiina jäähtymässä, jotta perillepäästyä nostettaisiin perinteiden mukaisesti ”Malja Naisille!”
Kone käytiin läpi, kuten aina. Öljyt ja jäähdytysnesteet ok. Merivesisuodatin kupli iloisesti. Retu oli tilannut polttoainetta ja mittari näytti liki täyttä tankkia. Kaikki näytti hyvältä. ”Keppihelvetti” ohitettiin koulutuksellisissa merkeissä, samoin vapaille vesille päästyä mittarit käytiin läpi – laturi lataa 26V ja koneen lämmöt ok.
Noin puolivälissä Kasnäs-Vänö välillä, Stora Lederglobbenin pohjoispuolella syväväylällä kuin salama kirkkaalta taivaalta kone sammahti, ja häly alkoi huutamaan. Mitä ihmettä tapahtuu? Varoitusvaloista paloi vähintään akun ja öljynpaineen varoitusvalo, ja alarivissäkin ehkä joku… hälyn huudon sammuttamiseksi virta sammutettiin. ”Mikäs tälle nyt tuli?”
Ympärillä ei näkynyt muita veneitä. Syvyyttä oli yli 50 metriä. Tuuli 4-5 m lännestä ja emme voineet todeta kuin olevamme tuuliajolla kohti itää. Kipparin arvio oli, että valuisimme väylän pohjoispuolelle. Ja että olemme keskellä merenselkää, ja lähimmälle matalalle tai kareille on matkaa. Ihan välitöntä vaaraa ei ollut havaittavissa.
Lähdimme alas tutkimaan tilannetta. Pientä siniharmaata savua leijaili peräkajuutassa. Savun lähdettä ei kuitenkaan näkynyt. Jos konetilassa olisi palonalku, se voisi leimahtaa, joten kippari kielsi avaamassa konetilan luukkua. Aloitetaan ensiksi tutkimalla merivesisuodatin, oliko jäähdytysnesteen kierto kuitenkin tukkeutunut. Suodattimen kansi oli niin tiukassa, että kannen avaamiseen tarvittiin monta naista ja konstia – lopulta tarvittiin se periksi antamattomin nainen ja keittiön pöydällä oleva nihkeä pöydän liukueste, joka antoi riittävän pidon ja kansi lopulta avautui. Kirkasta ja tyhjää. Samassa kone hörähti uudelleen käyntiin… mitä ihmettä? ”Älkää käynnistäkö konetta!” Vastaus ylhäältä oli: ”Ei täällä kukaan käynnistä konetta, se käynnistyi itsestään!” No aina hullumpaa. Ilmeisesti meillä on sähkövika, eikä impellerin kimppuun tarvitsekaan käydä. Se kun olisi ollut listalla tulossa tsekattavaksi… ja kuuluisi listalle merellä itsehoidettavissa olevia ongelmia…
Kippari palasi ylös konetta uudelleen sammuttamaan. Nyt kone ei meinannut sitten enää sammuakaan! No voihan. Pitääkö tämä hätäpysäyttää koneelta – ehti käydä ratkaisukeinona mielessä. Mutta sitten kone kuitenkin suostui sammumaan. Ja plotterilta voi jo päätellä, että valuimmekin pitkin syväväylää itään… ja AISimme ei toimi kunnolla. Riitta pyytää Siblyä kirjaamaan tapahtumia ja ryhtyy kaivamaan merkinantopalloja ja laittamaan ohjailukyvyttömän tuuliajolla olevan aluksen merkkejä mastoon. Virta-avainta käännettäessä normi käynnistyksen piii -ääni, mutta käynnistys virran kohdalla äänettömyys, solenoidi ei edes naksahda. Kuollut on. Sähkövialta vaikuttaa.
Soitto kalustovastaavalle johtaa pääakkujen jännitteen mittaamiseen, ja videopuhelusta huolimatta mittarista ei saatu järkevän oloisia lukemia. Laturi oli ladannut normaalisti, joten ajatus on, että akut ovat ok. Hupiakut toimivat ok, ja plotteri pysyi toiminnassa. Kippari palasi kalustovastaavan ohjauksessa kokeilemaan uudelleen virta-avainta, ja alakerrassa ei ole suoranaisen tulipalon merkkejä, joten samaan aikaan avataan konetilan luukut, jotta päästään mittaamaan öljyt ja jäähdytysnesteet uudelleen. Virta-avainta käännettäessä ei tapahtunut mitään ja kalustovastaava neuvoi painelemaan stoppia useita kertoja, josko jotain tapahtuisi… no nyt kuuluu solenoidin naksahdusääni, mutta kone ei käynnisty… ”Juu… naksahtaa… naksahtaa…” Mutta alakerrasta kuuluukin huuto: ”Hei! Täällä välähtää!” ”Kun Päivi käynnistää ja naksahdus kuuluu, niin konetilassa välähtää kipinää!” Avoimen konetilan aukossa leijuu nyt sähköpalon haju. Kipinöinti tulee jostain jäähdytysnestesäiliön takaa koneelta. Todettiin, että tämä kokeilu lopetetaan tähän tulipalon pelossa. Kyseessä on sen laatuinen sähkövika, että emme voi tilanteelle mitään. Konetilan luukku suljetaan. Toteamme, että ratsuväki on kutsuttava paikalle. Lopetamme puhelun siihen.
Siirrymme kutsumaan apua. Trossikortista poimitaan seinältä numero, ja yhteys meripelastukseen saadaan. Trossikortti johtaa Helsinkiin, mutta puhelu käännetään hetimiten Pansioon. ”Nimi. Sukellusseura Simppu. Alus on Agonus. Olemme tuuliajolla. Koordinaatit. Meillä on sähkövika. Tarvitaan hinausta. Alus painaa 26 tonnia. Aluksella on kymmenen henkeä.” ”Pystyttekö ankkuroitumaan?” ”Emme. Syvyyttä on yli 50 metriä.” ”Onko kaikille pelastusliivit?” ”Kyllä meillä on.” ”Lähetämme teille tulemaan apua.” ”Mikä on arvioitu kesto?” Lohduttava 15-20 minuuttia saadaan vastaukseksi. ”Soittakaa uudelleen, mikäli tilanteenne jotenkin muuttuu.” ”Kiitos.”
Kippari käskee kaikkia laittamaan pelastusliivit päälle. Varaudutaan siirtymään tarvittaessa kumiveneeseen.
Plotterilta voi jo päätellä ajelehtiminen jäljen pituudesta ja suunnasta, että ajelehdimme pitkin syväväylää. Ja ajelehtimiseen mahdolliseen ankkuroitumismahdolliseen matalaan paikkaan (tai karille) kestää vähintään 1,5 tuntia. Apua on luvissa nopeammin, joten meillä ei ole välitöntä vaaraa (olettaen ettei oikosulusta syty tulipaloa).
Agonus valuu tuulessa hitaasti kylki edellä. Kippari käskee hakemaan vielä ajoankkurin kumiveneestä. Ajoankkuri hidastaisi entisestään ajelehtimista. Naiset noutavat ajoankkurin. Ajoankkuri pudotetaan keulasta veteen kääntämään keulaa tuuleen. Keula kääntyy tuuleen ja sivuttain keinuminen lakkaa.
Onneksemme olemme keskellä ei-mitään. Ja tuulta on vain 4-5 m/s ja keli on pikemminkin tyyntymässä. Mielessä on niin tulipalon mahdollisuus kuin sekin, että edessä olisi ankkurointi ilman sähköä käsipelillä. Hätäankkurointiin löytyy ankkuri kaiteelta. Entä miten se pääankkuri puretaan vinssiltä käyttöön käsin… onneksi olemme todella keskellä ei-mitään. Kirjanoppi vaatii kyllä käyttöönottoaikaa… tätä mieluummin kokeilisi ensiksi kuivaharjoitteluna… hätätilanteessa ei ole aikaa harjoitella.
Eikä aikaakaan, kun ratsuväki saapuu. Rajavartiolaitoksen vene on ollut Högsåran kohdalla, joten he ehtivät nopeasti paikalle. Hädän laatu kerrataan. Tuuliajolla. Sähkövika. Ei tulipaloa. Hinaustarve on. 26 tonnia. Ja aluksella on 10 naista. Nyt vedetään naiskortti esiin; Komeita pelastajia paikalla. 🙂 Varoitamme heitä ajoankkurista. Saara irrottaa ajoankkurin.
Raja haluaa käyttää omaa hinausköyttä. Agonukseen oma köysi viritetään keulaan knaapien väliin kuin Ladogalle ikään, ja pienen tahkoamisen jälkeen, ”kun V…meni…” hinausköysi saadaan viritetyksi. Aikakirjoihin merkitään viranomaisen kielenkäyttö. 😉 Saamme kuulla vielä ennen hinauksen käynnistämistä, että hinaus tapahtuu meidän omalla vastuulla. Siihen vastaamme, jotta ”käymme siis etsimään kirvestä”. Vähän närkästyneen kuuloisesti saamme kuulla, että kirves kuuluu perusvarustukseen… ”No, eiköhän se löydy”. Keulapiikistä löytyy vain saha, ja se nostetaan kannelle. Etsimistä jatketaan työkalulaatikoista. Ja siihen, kun hinaus aloitetaan, kirveskin on löydetty. Ajelehtimisen päättyessä merkinantokuvio lasketaan mastosta.
Vaihdetaan vielä puhelinnumeroita, josko hinauksen aikana tulee asiaa. Vakava paikka, mutta kyllä komean rajan edustajan numero kelpaa. 😉
Ja aloitamme paluun kotilaituriin Kalasatamaan.
Huokaus. Kaikkien aikojen reissu. Valuttelemme vedet pois, kun seuraavaan reissuun on kaksi viikkoa.
Lähestyessä Kasnäsiä vaihdamme vielä kylkikiinnitykselle, jotta Agonus saadaan puskettua laituriin. Kumivene otetaan hinauksesta ja Tiia ja Satu poistuvat alukselta kumpparia tuomaan laituriin. Kalalaiturin laituripaikkaa kuvaamme monisanaisesti, jotta pääsemme omalle paikalle. ”Siinä on sellainen punainen pömpeli.” 😀 Sovitaan, että siirrämme Agonusta laiturissa käsin, mikäli emme osu oikealle kohdalle.
Raja ajaa keulamme liki laituria, ja kääntää meidät miltei niillä sijoillaan oikeaan kohtaan. Taito hyppysissä näkyy. Saamme laittaa köydet itsellemme mieleisensä tavalla. Vastuu säilyy itsellä.
Lopuksi kevennämme tunnelmaa yhdessä. Auttajammekin rentoutuvat selvästi, kun homma on ohi. Kiitämme heitä hyvästä ja onnistuneesta hinauksesta. Oli hyvä keli, ja meillä oli onnea. Juttelemme sukeltamisesta ja heillä on sukeltajia, jotka kertovat tarinoita Utöstä. On tammioviakin nähty. Saamme anteeksipyynnön kielenkäytöstä, kun heiltä pääsi ruma sana, vieläpä naisten läsnäollessa. Herrasmiehiä siis. 🙂 Olemme turvallisesti perillä. Kiittelemme heitä hyvästä työstä.
Raja poistuu.
Ja Simppuleidit keräävät kimpsut ja kampsut ja laitamme Agonuksen kotilaiturikuntoon.
”Kaikkien aikojen Utö” näyttääkin ihan kalalaiturilta, ja tuoksuukin kalalaiturilta. 🙂 Täysikuu. Perceidejä ei näy – eikä Cavaa. 🙁
Utöseen sitten joskus toiste. Nolla sukellusta.
JK: lauantaiaamuna Agonukselle saapuu ratsuväki nro 2. Kalustovastaava joukkoineen tutkii vikaa. Ja löytyy ainakin kärähtänyt startin solenoidi ja sulanutta kaapelia. Leidies only Utö on sillä aikaa vaihtunut Järppilään ja Taivassalon Hilloisiin. Kippari laskee kierroksiaan kotona.
JJK: Kippari haluaa henkilökohtaisesti kiittää Simppuja merenkulkukoulutuksista ja erilaisten hätätilanteiden läpikäymisestä ja valmiuksien kouluttamisesta. Ja Simppuleidit halusivat jo Agonuksella nostaa Tuomaksen merenkulkukoulutukset ja niiden merkityksen esiin, sillä useat meistä ovat saaneet Tuomaksen ansiosta perusvalmiudet. Leidien toimintakyky säilyi ja kotiin päästiin turvallisesti. Kaikki tarvittava apu saatiin. Kiitos Retulle!
Kiitos Mepelle. Ja kiitos Rajalle! Saara antoi heille jo kakkua. 🙂 Komeitakin olivat. 😉
Leidit ovat perinteiden mukaisesti saaneet miesten puhelinnumeroita jo Kasnäsiin laiturissa, joten edes jotain perinnettä siis jatkettiin. 😀
Pääasia on, että kaikki ovat turvallisesti kotona ja enemmiltä vaurioilta vältyttiin.
– Päivi Liuska-Kankaanpää 17.8.2022